
Flavia di Nola, mezzosopraano
Flavia rakastui laulamiseen jo lapsena Rooman Filharmonisen akatemian kuorossa. Myöhemmin hän kouluttautui mm. Tina Scapini-Rellan ja sopraano Claudia Biadi-Nizzan johdolla sekä osallistui mestarikursseille kansainvälisesti arvostettujen taiteilijoiden, kuten C. Verhaeghen, E. Nesterenkon, L. Alvan ja F. Cossotton kanssa. Flavia on esiintynyt sekä Italiassa että Suomessa useilla festivaaleilla ja on omistautunut myös lapsille suunnattuihin taideprojekteihin.
Filosofian maisterina (Helsingin yliopisto) Flaviaa kiehtoo laulun yhdistäminen historiaan ja usein myös filosofisiin pohdintoihin. Napolilaiset laulut heijastavat aikakautensa tunnelmia ja ovat rikastettuja kansanviisaudella, universaaleilla teemoilla ja arvoilla. Tällä hetkellä hän konsertoi aktiivisesti yhtyeidensä Napuletanate ja Vitamina Zarzuela kanssa, joissa yhdistyvät musiikki, tarinankerronta ja kulttuurien rikkaus.

Laura Havu, piano
Laura Havu valmistui Sibelius-Akatemiasta v. 2007. Vuosina 2005-2007 hän opiskeli Pariisissa ja Lyonissa. Laura on esiintynyt soolo- ja kamarimusiikkikonsertein Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Kotimaassa hänet on nähty pianistina monissa laulu-ja näyttämöproduktioissa. Lisäksi Laura esiintyy aktiivisesti eri taiteenlajeja yhdistelevissä kokoonpanoissa ja toteuttaa lapsille suunnattuja taideprojekteja.

Lauri Manninen, kitara ja mandoliini
Kitaristi Lauri Manninen on opiskellut Oulussa Ilkka Virran ja Helsingissä Petri Kumelan johdolla. Hän on toiminut soitonopettajana mm. Oulun kansalaisopistossa sekä soittanut soolokonsertteja Suomen lisäksi Saksassa, Italiassa, Ruotsissa, Espanjassa ja Unkarissa. Kilpailumenestystä Manninen on saavuttanut voittamalla II Tallinnan kansainvälisen kitarakilpailun sekä tulemalla kolmanneksi "First Annual Worldwide Classical Guitar Arrangement Competition" -nimisessä kilpailussa, jossa sovitettiin Jean Sibeliuksen pianokappaleita kitaralle.

Yusniel Estrada, tenori
Yusniel Estrada opiskeli laulua Teatro Lírico Nacional de Cubassa v. 2008-2012. Hän muutti Suomeen v. 2013 ja on siitä lähtien ollut töissä Suomen Kansallisoopperan kuorossa. Yusniel on käynyt vuodesta 2015 lähtien Kai Valtosen, Jari Hämäläisen ja Brian Jauhiaisen tunneilla sekä osallistunut Ashley Staffordin mestarikurssille vuosina 2015 ja 2018. Suomen lisäksi Yusniel on konsertoinut Saksassa.
Haluatko varata esityksen?
Ota yhteyttä ja tuo pala Napoliin taikaa tapahtumaasi. Napuletanate tekee tapahtumastasi unohtumattoman.